• Etusivu
  • Talo

Kevät saapuu lasitetulle terassille aikaisin

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Lumon Suomi Oy
Päivitetty 27.02.2018
20182_51810.jpg

Kevät saapuu lasitetulle terassille aikaisin.

Katseletko haikeasti ikkunasta ulos paksun lumipeitteen peittämää terassia ja odottelet jo lämpimämpiä kelejä, jotta pääset somistamaan terassia kesäkuntoon. Lasitetulle terassille kevät tuleekin aikaisemmin. Lasitetulle terassille pääsee kevätaurinkoon aamukahville aikaisemmin kuin naapuri, joka vasta haaveilee terassinsa lasittamisesta.

Tilaa maksuton esite

Onko terassi tyhjillään pitkälle kevääseen?

Lasittamattomalle terassille ei voi jättää terassikalusteita tai muitakaan tavaroita talveksi, sillä Suomen sää ei tunne armoa niitä kohtaan. Näin ollen terassi jää usein tyhjilleen syksyn tullen odottamaan taas seuraavaa kesää ja parempia terassikelejä. Entäpä, jos kalusteita ei tarvitsisikaan kuljetella edestakaisin varaston ja terassin väliä, vaan ne voisivat olla terassilla läpi talven?

Nauti kevään ensimmäisistä säteistä

Lasitettu terassi on ihana välitila lämpimän kodin ja kylmän ulkoilman välissä. Siellä otat kevään vastaan maaliskuisten päivien pidetessä ja auringonvalon lisääntyessä. Lasitettu terassi on paikka niin ystävien ja läheisten kanssa viihtymiselle kuin saunan jälkeiselle vilvoittelulle. Siellä sade tai tuulikaan eivät haittaa.

Kun terassilasit hankkii jo talvella, pääsee terassia myös sisustamaan hyvissä ajoin. Terassikalusteet voi siirtää lasitetulle terassille heti ja kukkaistutuksia miettiä valmiiksi tulevaa kevättä varten. Innokkaat viherpeukalot pääsevätkin istutuspuuhiin lasiterassilla aikaisemmin. Lasitetulla terassilla myös syksy jatkuu pidemmälle.

Tilaa kevättalvella

Terassin rakennus

ja lasitus onnistuu kovemmillakin pakkasilla, joten ei ole väliä mihin vuodenaikaan terassi asennetaan. Terassilasitus kannattaakin hankkia talvella tai kevättalvella, tällöin terassi on valmis, kun muut vasta ryhtyvät suunnittelemaan omaansa.

Keväinen terassi.
Keväinen terassi.

Jätä hyvästit terassin lumitöille

Kun lasitus tehdään talvella, piha ja puutarha pysyvät hyvinä eikä pihapiiri turhaan vahingoitu vaan kevät saapuu uudelle terassille ja upealle pihalle aikaisemmin. Ja mikä parasta, tällöin pääset nauttimaan kesästä, eikä aurinkoisinta aikaa tarvitse uhrata remontointiin. Terassin lasitus tuo myös energiansäästöä.

Ei lumitöitä terassilla talvella.
Ei lumitöitä terassilla talvella.
Info

Info

Lumonin oppaat

Lataa Lumonin maksuton Terassilasien talviasennus -opas tai inspiroidu Inspiraatio-oppaan parissa!

Tilaa ilmainen suunnittelu- ja kustannusarviokäynti

Terassilasituksen hintaan vaikuttavat monet asiat, kuten terassin muoto ja mitat, asennustapa, arkkitehtuuriset vaatimukset. Tarkan hinta-arvion saat veloituksetta Lumonin asiantuntijoilta.

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Lumon Suomi Oy
Talo
lasitukset
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20198_59294.jpg
Lasiterassit asuntomessukohteiden kestosuosikit
Vuoden 2019 Asuntomessut järjestettiin Kouvolassa yli satavuotisen Pioneeripuiston alueella. Kymijoen rantamaisemiin, historialliseen kasarmimiljööseen rakentui moderneja pientaloja, rivitaloja, paritaloja sekä uudenlainen senioriasumisen kortteli.Rakennuttajat ovat vuosittain valikoineet Lumonin terassilasitukset lisäämään asuntomessualueelle nousevien kotiensa viihtyvyyttä ja terassiensa käyttöastetta. Niin tälläkin kertaa. Kouvolassa Lumonin parveke- ja terassilasituksia löytyi neljästä eri messukohteesta; Airon neito, Airon haave, Villa Element sekä Talo Unto.Mikäli et ehtinyt vierailla messuilla,esittelemme seuraavassa kahden messukohteen terassit.
20216_71342.jpg
Älä anna kolean tuulen ja sateen pilata juhliasi
Onko loppukesälle tai syksylle tiedossa jokin suuri juhla? Ja nyt mietityttää, että mitä jos sää onkin sateinen, tuulinen tai viileä juuri kyseisenä päivänä. Ihmiset eivät voi siinä tapauksessa viettää juhlaa ulkosalla vaan kaikkien on pakkauduttava hikoilemaan sisätiloihin. Jos terassilla on lasitus, tätä murhetta ei ole. Lasituksen ansiosta voit viettää kesän ja syksyn juhlat ilman huolta säästä.
202011_61817.jpg
Onko terassinne tyhjillään läpi talven? Entä jos terassikausi jatkuisi läpi vuoden?
Syksyn myötä terassikalusteet on monessa kodissa viety suojaan, sillä Suomen talvi ei tunne armoa niitä kohtaan. Terassi hautautuu lumen alle odottamaan seuraavaa kesää ja parempia terassikelejä. Mitäpä, jos kalusteita ei tarvitsisikaan kuljettaa varastoon, vaan ne voisivat olla terassilla läpi talven? Samalla terassista voisi sisustaa tunnelmallisen talvihuoneen, jossa nauttia kupillisen kuumaa sinisen hetken aikaan huopien lämmössä kynttilöiden keskellä.
20154_43216.jpg
Uusi tyylikäs sivuunliukuva terassilasitus
Lumonin liukulasi on monikäyttöinen. Se sopii katettujen ja avoterassien sekä puu- ja alumiinirunkoisten ulkonevien terassien lasittamiseen. Lisäksi liukulasi soveltuu myös katoksien ja sisääntulojen suojaksi.Lasituksen rakenne ei vaadi välttämättä kiinteää reunalasia, minkä ansiosta lasit on mahdollista saada avautumaan kahteen eri suuntaan. Liukulasielementin toinen pystypuite voidaan myös jättää haluttaessa pois.
Lumon lasiterassi Espoo 1
Näin hankit terassilasituksen
Lumon terassilasituksen hankinta on todella helppoa. Lumon hoitaa koko prosessin aina suunnittelusta asennukseen niin, että sinulle jää vain pohdittavaksi, mihin kaikkeen aiot käyttää uutta lisätilaasi. Varaamalla Lumonilta maksuttoman suunnittelukäynnin, asiantuntijat suunnittelevat lasituksen kanssasi tarpeidesi mukaiseksi, ottaa tarvittavat mitat terassisuunnitelmaa varten ja laatii sinulle tarjouksen.
200812_14428.jpg
Lupaamatta paras
Virtanen, Korhonen ja Mäkinen viettävät uuttavuotta railakkaasti juhlien. Illan kuluessa perisuomalainen kilpailuhenki pääsee valloilleen. Kun kädenvääntökisassa ei lopullista mestaria saada selville, otetaan käyttöön toiset keinot: lähes mahdottomat lupaukset.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton