• Etusivu
  • Rakentaminen

Asuntomessukohteet avasivat ovensa perjantaina!

Rakentajan toimitus
Päivitetty 13.07.2015
20156_43775.jpg

Asuntomessuilla on Suomessa pitkä perinne. Ensimmäiset Asuntomessut pidettiin Tuusulassa vuonna 1970. Vantaalla on pidetty Asuntomessut historiansa aikana kerran aikaisemminkin, vuonna 1977. Silloin messualue löytyi Vantaan Varistosta.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin Asuntomessut palaa Vantaalle. Tällä kertaa Vantaan Kivistön pienien kangasmetsien ja uusien puistojen ympäröimälle viihtyisälle alueelle.

Tule katsomaan, millaista rakentaminen on vuonna 2015!
Messut avoinna 10.7.-9.8. 2015 välisen ajan.

Asuntomessuportit aukesivat perjantaina 10.7. ja ovat avoinna päivittäin klo 10-18. Poikkeuksen tekee messujen viimeisen aukioloviikon keskiviikko ja torstai (5.-6.8.), jolloin messut ovat avoinna aina ilta kahdeksaan asti.

Tervetuloa Asuntomessuille!

Kulkuyhteydet

Asuntomessuille pääset helposti vaikka heinäkuun alussa avautuvaa uutta Kehärataa pitkin. Kivistön uudelta juna-asemalta on vain 800 metrin matka messualueelle.

Haluatko messuille matkatessasi nauttia kauniista säästä tai uudesta kokemuksesta? Vaihtoehtoinasi ovat mm. paikalle saapuminen polkupyörällä pikapyöräteitä käyttäen (pyöräparkki on sijoitettu aivan messuportin tuntumaan) tai kokeilla uutta älybussia.

CityMobil-älybussi on kuskiton pikkubussi, joka kuljettaa messuvieraita messujen jokaisena aukiolopäivänä klo 10-18. Kokeilureitti kulkee suljettua kevyenliikenteenväylää pitkin noin kilometrin matkan Kivistön juna-aseman ja asuntomessuportin väliä.
Lisää tietoa Älybussista.

Uusi Kehärata avautuu heinäkuun alussa. Kokeile Kehärataa ja tule Asuntomessuille.
Uusi Kehärata avautuu heinäkuun alussa. Kokeile Kehärataa ja tule Asuntomessuille.

Omalla autolla saapuvien messuvieraiden pysäköintipaikka on järjestetty osoitteeseen Radioasemantie, Vantaa. Pysäköintialueelle on järjestetty opastus pääteiltä. Alueelta on ilmainen non-stop bussikuljetus messualueelle.

Tarkempia tietoja alueelle saapumisesta ja kulkuyhteyksistä löydät täältä.

Lippujen hinnat

Lippujen myynti tapahtuu messualueen pääportilta. Lippujen myynti päättyy portilla tuntia ennen messujen sulkeutumista. Voit myös toki ostaa lippusi ennakkoon. Lippujen ennakkomyyntiin pääset täältä.

Info

Info

  • Aikuiset (yli 16-vuotiaat) 21 €
  • Perhelippu (2 aikuista ja 7-15 v lapset) 42 €
  • Lapset (7-15 v.) 10 €
  • Opiskelijat (opiskelijakortilla), eläkeläiset (Kela-kortti), invalidit ja varusmiehet 15 €
  • Ryhmälippu (ryhmäkoko vähintään 15 hlöä, samanaikainen sisääntulo; ennakkoilmoittautuminen toivottavaa) 16€/hlö
  • Kahden päivän lippu (ensimmäisen päivän lippu norm. 21€, toisen päivän lippu 15€, lunastetaan ensimmäisenä käyntipäivänä lipunmyynnistä) 36 €
  • Pysäköinti (sis. bussikuljetuksen)
    Lipunmyynnistä ja netistä ostettuna 9 €
    Pois lähtiessä pysäköintialueelta ostettuna 11€
    Moottoripyörien pysäköinti 9€
    Ei koske linja-autoja, invapysäköintiä eikä lehdistöä.

Vammaisen henkilön avustaja veloituksetta. Kutsukortilla alueelle saapuvien tulee aktivoida pääsylippu siinä ilmenevin ohjein. Mikäli aktivointi tai tulostaminen ei onnistu, tulee lipun kääntöpuolen tiedot täyttää ja lippu palauttaa messuportille.

Tervetuloa Asuntomessuille!

Lue lisää Asuntomessuista www.asuntomessut.fi

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

20146_40002.jpg
Ilmanvaihtokoulu: Osa 5: Ok-talon ilmanvaihtoremontti
Ihminen viettää jopa 90 % ajastaan sisätiloissa ja hengittää vuorokaudessa n. 18 000 litraa ilmaa. Ei siis ole samantekevää, millaista sisäilma on. Kun aamulla lehdenhakureissun jälkeen kävelee suoraan makuuhuoneeseen, nenä kertoo armotta, onko makuuhuoneen ilmanvaihto ollut yön aikana riittävää. Tunkkaisen ilman tuuletus ikkunaa avaamalla on silloin jo myöhäistä. Raitista ilmaa pitää tuoda makuhuoneisiin läpi yön. Kotiin tultaessa vastaan tuleva tunkkainen haju kertoo niin ikään liian pienestä ilmanvaihdosta.On myös äärimmäisen tärkeää, ettäpesutilat kuivuvatnopeasti käytön jälkeen. Mikäli ilmanvaihto ei toimi kunnolla, pesuhuoneen lattialämmityksen lattialta höyrystämä vesi jää muhimaan seinä- ja kattorakenteisiin.
201011_23622.jpg
Uusi talo, uusi Auto
VV-Auto Group Oy tuo maahan Volkswagen-, Audi- ja Seat-henkilöautoja sekä Volkswagen-hyötyautoja. VV-Auto Groupin vähittäiskauppayhtiöt VV-Autotalot Oy ja Turun VV-Auto Oy harjoittavat Volkswagen- ja Audi-myynti- ja jälkimarkkinointitoimintaa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Turussa.Maahantuonnin ja vähittäiskaupan palveluverkoston toimivuudesta vastaa noin 650 autoalan ammattilaista. VV-Auto Group on osa Kesko-konsernia.
20149_40752.jpg
Perusta pientalotyömaa oikein ja aloita työt
Rakentamisen suunnitteluun kuuluu olennaisesti työmaan perustaminen. Työmaan suunnitteluun kannattaa kiinnittää huomiota, sillä rakentaminen vaatii tilaa, jota monilla taajama-alueiden tonteilla on varsin rajoitetusti. Työmaalla täytyy olla paikka mm. maamassojen ja rakennustarvikkeiden varastoimiseen siten, että tilaa jää turvalliselle kulkemiselle, rakennustelineille, jätepisteelle, sosiaalitiloille ja WC:lle. Vesi ja sähkö ovat myös perusasioita, joita tontilla tarvitaan varsin aikaisessa vaiheessa, joten liittymäasioista tulee huolehtia ajoissa. Työmaa voi edellyttää myös aitaamista, jotta sivulliset eivät joudu alttiiksi työmaan vaaroille.
200611_1291.jpg
Säästä ja tee itse pyykkiteline
Helpota pyykkitaistelua käyttämällä hyödyksi myös katonrajan vapaa tila. Tämän pyykkitelineen voit nostaa ylös kuivauksen ajaksi ja tyhjänä se säilyy seinää vasten vieden minimaalisen tilan.
29_P_14933.jpg
Vaarallinen tuote markkinoilla
Turvatekniikan keskus (TUKES) varoittaa kuluttajia erittäin vaarallisesta sähkölaitteesta, jota on kesän aikana myyty ympäri Suomea. Laite on akkukäyttöinen ladattava kärpäslätkä (kärpäsmaila), jonka sähköä johtavaan ritiläosaan tulee ladattaessa lähes suoraan verkkojännite pistorasiasta. Ritilän koskettaminen latauksen aikana on hengenvaarallista, vaikka laite olisi sammutettu varressa olevasta kytkimestä. TUKES kehottaa kaikkia laitteen hankkineita poistamaan sen heti käytöstä ja palauttamaan ostopaikkaan. Laitteen ritiläosaan ei missään tapauksessa saa koskea silloin, kun laite on kytketty pistorasiaan.Markkinoilla on ollut jo pidempään paristoilla toimivia kärpäslätkiä. Niiden toiminta perustuu siihen, että ritiläosaan kehitettävä heikkotehoinen suurjännite polttaa ritilään osuvan hyönteisen hengiltä, kun sähkövirta kulkee hyönteisen läpi. Nyt vaaralliseksi havaittu laite on periaatteessa samanlainen, uutta on vain latausominaisuus. Lataustoiminnon suunnittelussa ei ole kuitenkaan otettu riittävästi huomioon turvallisuutta ja lopputuloksena on laite, joka on hengenvaarallinen muillekin kuin hyönteisille.Laitetta on myyty läpinäkyvässä muovipussissa, jossa itse kärpäslätkän lisäksi on laitteen kojeliitosjohto laitteen kytkemiseksi pistorasiaan sekä tuote-esite, jossa lukee:Ladattava Kärpäsmaila Sisältää LED-valon - eroon hyttysistä myös hämärässäTuote-esitteen alareunassa lukee tuotemerkki So-Lite ja kääntöpuolella esitteessä on laitteen suomen- ja ruotsinkieliset käyttöohjeet.Laitteen maahantuoja on SoliferPolar Oy ja yritys on saanut määräyksen kerätä kaikki tuotteet pois markkinoilta ja loppukäyttäjiltä.Kuva laitteesta ja tuotepakkauksesta TUKESin Internet-sivulla www.tukes.fiLisätietoja: Kari Lehto, ylitarkastaja puh. 010 6052 561 tai 040-841 0768 sähköposti: etunimi.sukunimi@tukes.fiOlli Tiainen, turvallisuusinsinööri puh. 010 6052 517 tai 050-469 0140 sähköposti: etunimi.sukunimi@tukes.fiYhteyshenkilö SoliferPolar Oy:ssä: Aino Salminen, puh. 040 562 3058
20171_48082.jpg
Kodin korvausilma-asiat kuntoon
Monissa 1980- ja 1990-luvun taloissa alkavat korvausilmaventtiilit tulla käyttöikänsä loppusuoralle. Vanhat venttiilit ovat saattaneet jumittua kokonaan, säätömekanismit tai muoviosat ovat voineet rikkoutua tai muoviosat ovat voineet kellastua aikojen saatossa.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton