• Etusivu
  • Rakentaminen

Vuoden 2014 Asuntomessut järjestetään Jyväskylässä

Rakentajan toimitus
Julkaistu 30.06.2014
20146_40098.jpg

Vielä huhtikuussa asuntomessualueella näytti tältä.

Jyväskylän Äijälänranta pääsee esittäytymään vuoden 2014 asuntomessualueena. Äijälänranta sijoittuu kauniin Jyväsjärven itärannalle ja on suoraan Päijänteeseen johtavan Äijälänsalmen läheisyydessä. Asuntomessualueelta ei ole kuin 5 kilometriä Jyväskylän keskustaan. Messualue koostuu 37 persoonallisesta pientalosta sekä 13-kerroksisesta tornitalosta, Jyväskylän Maailmanpylväästä. Tornitalon ikkunoista avautuukin maisema järven ylitse kohti keskustaa.

Messujen teemassa näkyy Aalto sekä puutarha

Jyväskylän Asuntomessujen

teemoina näkyvät selkeästi arkkitehti Alvar Aallon vaikutus rakentamiseen sekä Äijälänrannan alueen pitkä maanviljely- ja puutarhahistoria. Useista eri rakennusmateriaaleista sekä –tyyleistä koostuvan alueen pientalojen tonttikoot vaihtelevat 500 m²:stä 1 800 m²:iin. Asuinneliöiden kokovaihteluiden ollessa 46 m² kerrostaloyksiöstä aina 308 huoneistoneliön omakotitaloon.

Luontoa ja lapsia alueella ei ole unohdettu, sillä yhdessä lasten kanssa on ideoitu leikkipuisto, Riemuranta, joka löytyy alueelta kohteiden 7 ja 8 takaa. Messualueella sijaitsee myös uimaranta, joka tarjoaa alueen asukkaille viilennystä kesähelteisiin. Omaleimaisuuden alueelle tuovat myös alueelle varta vasten suunnitellut taideteokset sekä puistokalusteet. Tulevien asukkaiden mahdollisuudet yhteiseen ajanviettoon sekä oleskeluun myös oman kodin ulkopuolella on mietitty huolella.

Puutarhurin taivas on sijoitettuna rantaan. Kuvaa klikkaamalla näet sen suurempana.
Puutarhurin taivas on sijoitettuna rantaan. Kuvaa klikkaamalla näet sen suurempana.
Myös penkeissä näkyy puutarha. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.
Myös penkeissä näkyy puutarha. Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana.

Merkitse itsellesi ylös messujen ajankohta

Vielä hetken aikaa rakennusprojektit alueella jatkuvat. Messujen avautuminen on kuitenkin lähellä, sillä perjantaina 11.7. messuportit avautuvatkin kaikille. Portit pysyvät auki 11.7.-10.8. välisen ajan, joten Asuntomessuilta ehtii jokainen taatusti löytää jotain nähtävää.

Asuntomessuilla pääsee myös puutarhanäyttelyyn, joka koostuu messualueen keskellä sijaitsevista mallipuutarhoista. Elokuun 8. päivänä järjestetään myös Asuntomessujen historian ensimmäinen Messujen Yö, jolloin messukohteisiin pääsee tutustumaan myös yöllä.

Messualue kesäkuun lopulla. Vielä hetki aikaa ennen Asuntomessujen aukeamista.
Messualue kesäkuun lopulla. Vielä hetki aikaa ennen Asuntomessujen aukeamista.

Katso lisää www.asuntomessut.fi

Haluatko ostaa liput jo ennakkoon? Voit ostaa pääsylippusi Loma-asuntomessuille sekä Asuntomessuille Jäsentukusta.
Lippukauppaan

Rakentaminen
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

201711_50893.jpg
Uusi asetus lisää savupiippujen paloturvallisuutta
Ympäristöministeriö on tänään antanut asetuksen savupiippujen rakenteista ja paloturvallisuudesta. Tavoitteena on pienentää savupiippujen suunnittelun ja toteutuksen sekä käytön ja huollon puutteista ja käyttövirheistä johtuvien vahinkotapahtumien määrää.Uusi asetus koskee savupiippujen uudisasentamista ja korjaamista ja niiden suunnittelua. Tyypillisiä korjaus- ja muutostöitä ovat esimerkiksi savupiipun jälkiasentaminen, savupiipun tai savuhormin korjaaminen tai pinnoittaminen, tulisijan vaihtaminen tai muuttaminen sekä uuden savuhormin asentaminen savupiippuun tai muussa käytössä olleeseen rakennusosaan. Käytössä olevien savupiippujen osalta ei kuitenkaan tarvitse ryhtyä muuttamaan aiemmin hyväksyttyä ratkaisua, mikäli savupiippuun tai rakennukseen tehtävillä muutoksilla ei ole savupiipusta aiheutuvaa vaikutusta ihmisten tai rakennuksen turvallisuuteen ja terveellisyyteen.Asetuksella otetaan käyttöön selkeytetty malli, jossa savupiipun toteutus tai korjaus on suunniteltava ja dokumentoitava maankäyttö- ja rakennuslain vaatimukset täyttävällä tavalla. Suunnittelun yhteydessä voidaan esittää esimerkiksi työnaikainen sää- ja olosuhdesuojaus. Valmiissa ratkaisussa piiloon jäävät rakennusvaiheet voidaan työn edetessä valokuvata, jotta niistä jää dokumentaatio käyttö- ja huolto-ohjetta, tarkastusasiakirjaa ja ennen käyttöönottoa tapahtuvaa ammattilaisen tarkastusta varten.Tiilistä paikalla muurattavien ja teräksestä rakennettavien savupiippujen suojaetäisyyksiin, lämmöneristeisiin ja läpivientiratkaisuihin on kiinnitetty erityistä huomiota niitä koskevia määräyksiä uudistamalla. Asiakokonaisuudet on koottu omiksi pykälikseen asetuksen soveltamisen helpottamiseksi. Joitakin nykyisen asetuksen ohjeita on nostettu asetustasolle. Eräitä asetustasolla olleita velvoittavia määräyksiä on puolestaan muutettu suositusluonteisiksi ohjeiksi, joista laaditaan opasmateriaali. Nykyinen vaatimustaso pysyy suurelta osalta ennallaan.
201111_28651.jpg
Korjaustyön kotitalousvähennys kannattaa käyttää
Kotitalousvähennys on verotuksessa tehtävä vähennys, jonka saa tehdä kotona teetetystä työstä. Vähennyksen enimmäismäärä on vuonna 2014 henkilöä kohden 2400 euroa. Samassa taloudessa asuvalle pariskunnalle tämä tarkoittaa jopa 4800 euron veroetua.
201110_27994.jpg
Asuntomessut.Fi uudistui
Suomen Asuntomessujen nettisivut ovat kokeneet muodonmuutoksen kesän aikana. Nettisivujen yleisilmettä on raikastettu ja sivustoa on kehitetty entistä monipuolisemmaksi. Verkkosivuston uudistaminen on ollut yksi osa Asuntomessujen Messututka-nimistä kehitysprojektia.Uudistuksessa valikkojen ja hakutoimintojen selventämisen lisäksi sivuille on myös koottu kokonaan uusia palveluita. Tavoitteena onkin ollut kerätä yhden sivuston alle kaikki hyödyllinen informaatio Asuntomessuista ja Loma-asuntomessuista, niin menneiden kuin tulevien messujen osalta.Aiemmin eri messujen tietoja on saanut etsiä monien sivustojen takaa, uudistuksen myötä kaikki messutapahtumat löytyvät samalta sivustolta. Sivustoilta löytyy vanhoja tuttuja palveluita selkeästä ja helposta valikosta ja lisäksi Asuntomessujen sivuilla voi osallistua kilpailuihin ja tutustua ajankohtaisiin tiedotteisiin, blogeihin, uutisiin ja artikkeleihin. Nettisivuilla on myös mahdollisuus tutustua tarkemmin messurakentajan tai näytteilleasettajan rooliin, jos tällaiset vaihtoehdot houkuttelevat.
20076_5361.jpg
Riskien välttäminen alkaa...
Kosteus ja home - rakennusten yleinen vitsausMonet suomalaiset rakennukset kärsivät käyttöikänsä aikana jonkin asteisista kosteusvaurioista. Kosteus kehittyy homeeksi, pilaa rakenteita ja tekee asunnot asumiskelvottomiksi. Siksi on tärkeätä pistää kosteus kuriin jo suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa. Vuosisatojen aikana suomalaiset ovat oppineet, miten ilmastossamme pitää rakentaa. Harjakatot, reilut räystäät ja riittävän korkea kivijalka antoivat hyvän suojan säitä ja kosteutta vastaan. Rakenteet myös tuulettuvat ja kuivuvat hyvin. Luotettavat rakenneratkaisut ja materiaalit sekä ammattitaitoinen suunnittelija ja rakentaja ovat avainasioita laadukkaassa rakentamisessa ja kosteuden torjunnassa. Valvonta rakentamisen aikana varmistaa hyvän ja toimivan lopputuloksen. Oikein rakennetussa talossa on hyvä sisäilma - siellä on viihtyisä asua.
200710_7216.jpg
Tyylikkäät listat ja paneelit
Kun rakennat kotiasi, valitse osaava kumppani. Lista-Center on mukana, kun suunnittelet, rakennat, uudistat tai viimeistelet. Listat ja paneelit viimeistelevät kodin ja lopputulos hivelee silmää. CENTline on yksi Suomen suosituimmista ja monipuolisimmista: siksi niin moni koti näyttää valmiilta.
20181_51328.jpg
Sinulle ja kodillesi sopiva lämmitys
Modernit ja energiaa säästävät NIBE F2120 invertteri-ilmavesilämpöpumput on suunniteltu ja kehitetty juuri sinua ja kotiasi ajatellen. Pohjolan kylmissä olosuhteissa ne tuottavat tehokkaasti ja turvallisesti lämpöä sekä lämmintä käyttövettä talosi tarpeisiin. NIBE-järjestelmää voidaan käyttää myös kotisi viilennykseen. Helppokäyttöisen NIBE Uplinkin kautta voit ohjata useimpia järjestelmiämme missä ja milloin vain.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton