• Etusivu
  • Piha

Rudus Oy Kevätpuutarha 13 -messuilla:Tunnelmallinen piha Ruduksen uusilla betonikivillä

Rakentajan toimitusKaupallinen yhteistyö Rudus Oy (Maisematuotteet)
Päivitetty 23.10.2023
20134_34727.jpg

Formento Louhi-kivi puutarhassa

Rudus esittelee Kevätpuutarha 13 -messuilla osastollaan 6f89 monipuolisen valikoiman betonisia ja graniittisia Rudus Formento -maisematuotteita. Joukossa on kolme uutuutta: luonnonkivimäiset Louhi-kivet, Tosca-laattasarja sekä Roomalaisten kivien profiloitu pinta. Yhteistä niille on kaunis, elävä pinta, joka antaa pihalle vivahteikkaan ilmeen.

Osastolla voi kysyä neuvoa pihan perustamisesta sen rakentamiseen, viimeistelyyn ja pihakiveyksen huoltoon asti. Rudukselta saa maisematuotteiden lisäksi kaikki pihan rakentamisen liittyvät kivipohjaiset tuotteet, jotka auttavat luomaan kauniita, toimivia ja vähemmän hoitoa vaativia piha-alueita.

Luonnonkivimäinen Louhi mukautuu ympäristöön

Uusien, luonnonkivimäisten Louhi-kivien elävä pinta on aivan uudentyylinen Suomessa. Kiveyksen voimakkaasti profiloitu pinta on louhemainen ja mukautuu siten sulavasti ympäröivään luontoon. Pinnan profilointi tuo hienosti esiin valon ja varjon leikin. Louhi-kivet sopivat erinomaisesti vaikkapa talojen seinustoille korvaamaan seulanpääkiveyksiä.

Louhi-kiveyksessä on 10 mm leveät, noin 20 mm syvyiset piilosaumat. Yksittäiset kivet ovat pienialaisia, joten kiveys pysyy kuivana sateellakin eikä siten ole altis jäätymään.

Leveiden saumojen ansiosta Louhi läpäisee vettä. Jos läpäisykykyä halutaan vielä lisätä, kiveys tulee saumata normaalia karkeammalla kiviaineksella, josta hienoaines on seulottu tai pesty pois. Tällöin myös pohjarakenne tulee rakentaa vettä läpäiseväksi. Näin vesi ei lammikoidu rankemmillakaan sateilla saumojen täytyttyä. Louhi-kivet on nopea asentaa.

Louhi-kiviä on esillä Ruduksen osastolla sekä yleiskoristelualueen Italialaisessa puutarhassa, osasto 6g81. Siellä voi tutustua myös Vallikko-muurikivien uuteen sävyyn, hiekanruskea-musta, värikoodi 117.

Louhikiven tuotekoodi on 0393 ja sitä on saatavissa väreissä profiloidut harmaa 443, punamusta 441, musta 442 ja savu 447.

Tyylikäs ilme liuskekivimäisellä Toscalla

Tosca-laattasarja sopii erityisesti oleskelualueille ja terasseille. Laatoissa on kaunis liuskekivimäinen pinta ja vaihteleva saumanleveys, jotka luovat pihalle eurooppalaista, tyylikästä tunnelmaa.
Reilunkokoiset betonilaatat sopivat hiekan varaan asennettuna alueille, joilla ei liikuta ajoneuvoilla. Laatat voi myös asentaa maakostean massan varaan, jolloin kiveys kestää ajoneuvoliikennettä.

Tosca-laattasarja koostuu neljästä erikokoisesta, mitoiltaan yhteensopivasta laatasta, jotka ovat 55 mm paksuja. Erikokoisten laattojen yhdistäminen tuo pintaan elävyyttä, samoin laatan aaltoileva pinta ja reuna. Tosca-laattoja voidaan asentaa sekä rivi- että sekaladontana. Saumaleveys vaihtelee 1–4 mm.

Tosca-laattasarjan tuotekoodi on 0356. Tosca-laattoja on saatavissa viidessä eri sävyssä: harmaa 443, punamusta 441, musta 442, savu 447 ja kajo 449. Tosca-laattoja on esillä Kevätpuutarhamessuilla Huone1/Villa Garden osastolla no 7k18.

Roomalaisille kiville uusi profiloitu pinta

Jo toistakymmentä vuotta valikoimissa olleisiin Roomalaisiin kiviin on nyt tarjolla samantyyppinen, kiveyksiä elävöittävä profiloitu pinta kuin Tosca-laatoissa. Auringonvalo tuo pinnan kuvion kauniisti esiin.

Roomalaiset kivet koostuvat kuudesta eri kokoisesta tuotteesta. Paksuudeltaan ne ovat 80 mm, joten ne soveltuvat erinomaisesti myös alueille, joilla liikutaan autolla.

Roomalaisten kivien tuotekoodit ovat 378 ja 388. Profiloidun pinnan sävyt ovat harmaa 443, punamusta 441, musta 442 ja hiekanruskea 446. Harmaita ja mustia profiloituja Roomalaisia kiviä on nähtävillä Kevätpuutarha-näyttelyn Keskusaukiolla.
Profiloidun pinnan lisäksi tarjolla on hiekkapuhallettu profiloitu pinta, jollaista ei aiemmin ole ollut saatavilla Suomessa. Hiekkapuhalletun profiloidun pinnan sävyt ovat harmaa Kuru 879 ja tummanharmaa Kulo 872, joka on nähtävillä Ruduksen osastolla.

Näyttelypihalta ideoita

Ruduksen Tuusulan näyttelypiha on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa heti lumien sulettua. Näyttelyssä on hyvä tutustua erilaisiin piha- ja aitakiviin ja ladontamalleihin luonnollisessa ympäristössä. Osoite on Puusepäntie 11, 04300 Tuusula. Näyttelypihan yhteydessä on myös kivikauppa, puhelin 020 447 4720.

Rudus Oy (Maisematuotteet)
Piha
pihasuunnittelu
Kiinnostuitko? Tilaa Rakentaja.fi -uutiskirje
Remppa suunnitteilla? Tontti varattu? DIY houkuttelee? Sisustustrendit hakusessa? Rakentaja.fi -uutiskirjeestä saat viikoittain ideoita, ohjeita, infoa ja inspiraatiota suoraan sähköpostiisi. Tutustu muiden remontoijien ja rakentajien projekteihin, vertaile sisustustrendejä ja nappaa talteen arvokkaat asiantuntijavinkit, ohjeet ja tuotevinkit.

Aiheeseen liittyvää

202211_80178.jpg
Pihakiveyksen huolto: huolehdi nämä syksyllä ja talvella
Puutarhassa tehtävät puuhat vaihtelevat vuodenaikojen mukaan. Syksyisiin pihalla tehtäviin toimiin haravoinnin lisäksi kannattaa sisällyttää myös pihan kiveyksen huolto. Oletko kiinnittänyt koskaan sen enempää huomiota pihakiveykseesi? Jotta pihakiveys säilyisi kauniina ja hyvässä kunnossa, kaipaa sekin toisinaan huolehtimista.Tässä muutama toimi, jotka kannattaa tehdä:
Soraa lavalla
Pienrakentajan kiviainekset
Vielä 50 vuotta sitten pientalon rakennuspaikka valittiin paljolti maaperän mukaan Hiekkamaa oli ylivoimaisesti suosituin, ainakin jos taloon haluttiin rakentaa kellari. Nykyään tärkeimmät tontin valintakriteerit ovat sijainti ja hinta. Suurimmat rakentamisen kustannussäästöt saavutat jo suunnitteluvaiheessa. Suunnittelijoiden avulla tapahtuva kodin suunnittelu maksaa itsensä takaisin. Arkkitehti osaa niveltää toisiinsa perheen tarpeet sekä rakennuspaikan ja ympäristön antamat mahdollisuudet. Rinteeseen rakennettavaan omakotitaloon saadaan kellarikerrokseen paljon lisäneliöitä.
Betonilattian valu
Betonin valinta
Ammattilaisten roolia pienrakentamisessa ei voi koskaan kyllin korostaa. Pientalon työmaasta vastaavan pitää ymmärtää rakentamisesta ja materiaaleista laaja-alaisemmin kuin suurilla työmailla. Siksi vastaavaa valittaessa kannattaa aina kysyä hänen aikaisempia kohteitaan.Rakennesuunnittelijan tehtävänä on määritellä käytettävä betonilaatu ja rasitusluokat rakennepiirustuksiin sekä rakennuksen käyttöikätavoite. Betonia tilattaessa ilmoitetaan rakennesuunnittelijan määrittelemät tiedot valmisbetonin toimittajalle. Toimittajalta voi myös kysyä neuvoa mihin tahansa betonin valintaan ja valamiseen liittyvistä asioista.Lisätietoa betonista...
20081_8031.jpg
Kukkapenkki muurikivistä
Matalaan muuriin istutettu kukkaryhmäTasattaessa pihan korkeuseroja joudutaan tekemään täyttöjä, leikkauksia, penkereitä ja luiskia sekä viistämään maanpintaa sopiviin kaltevuuksiin. Jos tontilla on vähän tilaa tai jos halutaan erottaa istutusryhmiä muusta maastosta, se voidaan tehdä matalalla muurilla.
Muhevainen oma sato
Omaa satoa parvekepuutarhasta helposti ja vaivattomasti
Parvekkeilla ja patioilla kasvattaminen kiinnostaa, sillä niillä halutaan viettää aikaa ja kasvit tuovat sinne viihtyisyyttä. Ruokaa voi mainiosti tuottaa ruukuissa eikä erillistä kasvimaata tarvita. Parveke- tai patioviljelyssä ei tarvitse tinkiä istutusten kauneudesta, sillä monet satoa tuottavat lajit ovat jo itsessään kauniita. Asukkaat kaipaavat tietoa siitä, mitä voi kasvattaa ja miten se tapahtuu. Tässä vinkkejä jaettavaksi asukkaille vaikkapa asukastiedotteeseen tai yhtiökokoukseen.
20189_54840.jpg
Piha- ja salaojaremontti ajankohtaista?
Taloyhtiön piha- ja salaojaremontin tarvekartoitus sekä suunnittelu kannattaa ehdottomasti antaa luotettavan suunnittelutiimin hoidettavaksi. Suunnittelua johtaa kokenut pääsuunnittelija. Piha- ja rakennesuunnittelija kiinnitetään taloyhtiön palvelukseen heti alussa.Arkkitehti- ja insinööritoimisto Doventus Oy:n arkkitehti ja toimitusjohtaja Tero Seppänen, tiivistää:-Yhteistyö on voimaa ja asiakas voittaa aina, kun suunnittelijoiden yhteistyö toimii heti hankkeen alusta saakka. Tarjoamme rakennesuunnitteluun yhdistettynä pihasuunnitteluosaamisen ja lopputuloksena on salaojaremontin jälkeen teknisesti erinomaisesti toimiva ja viihtyisämpi hyvin suunniteltu pihaympäristö. Kiinteistön arvo nousee.

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton