Kivitalosta hyvä mielikuva
copyright
Suorakanava Oy

Rakennuttajaperhe on rakentanut tai oikeastaan rakennuttanut jo aiemmin kaksi taloa ja olivat päättäneet, että jos vielä kolmannen tekevät, se on kivitalo. Vaikka perheellä ei ollutkaan kokemuksia kivitalosta, oli kuitenkin vahvoja mielikuvia:
· kivitalo on melkein ikuinen
· se on huoltovapaampi
· paksut seinät luovat turvallisuuden tunteen ja myös vanhanaikaiset ikkunapenkit saadaan tehtyä
· hyvä ääneneristävyys
· mahdollisuus toteuttaa haluttu rakennustyyli
· tiivis talo on energiaystävällinen ja antaa hyvän pohjan asumisviihtyvyydelle
· siporex mahdollistaa helposti pienten yksityiskohtien työstämisen

Jämerä lähtökohtana

Rakennuttajien lähtökohtana oli Jämerä-talo, johon sitten päätyivätkin verrattuaan hintatasoa muihin kivitaloihin. Vahva vaikutus päätöksentekoon oli Jämerä-edustajalla Kauko Syväniemellä Rakennetuki Oy:stä. Myös H+H Siporexin myyntipäällikkö Arto Aallon argumentoinnit vakuuttivat.
Toimitussisältö käsittää perustusharkot, alapohja-, väliohja- ja vesikattoelementit, ulkoseinä- ja sisäseinäharkot asennustarvikkeineen sekä Ormax-betonikattotiilet ja Schiedelin kevytsorahormin.

Pohja on monimuotoinen, nurkkia on peräti 28…

…mutta kyllä se siitä hahmottuu…

…vaikka välillä täytyykin vähän tuumailla.

Anturoista se alkaa

Espoon Nöykkiön seurantakohteessamme alkoi kivijalan teko. Perustustapahan muuttui kallioperustaisesta sorapetille. Sorat on nyt tasattu ja anturalaudoitus aloitettu. Soralle perustettaessa on peti syytä jyrätä useaan kertaan ristiin vähintään 200 kg:n, mieluummin jopa 400 kg:n täryttimellä.

Talvirakentamiseen kuuluu, että välillä on maa valkoisena.

Lisätietoa Jämerä-kivitaloista...

Jämerä-talomallisto...

 

 

<<-- Takaisin edelliselle sivulle

Etusivulle



Loading