Artikkelisarja aloitettu aiemmin
Kellaritilan korkeus liian matala ? Lähes kaikissa rintamamiestaloissa on jonkinlaiset kellaritilat. Eri asia sitten on, onko kellaritilojen korkeus riittävä. Esimerkiksi saunatiloja rakennettaessa on vähimmäisvaatimus vapaaksi korkeudeksi 1900 mm. Seurantakohteessamme vapaa tila haluttiin nostaa runsaaseen 2000 mm:iin. Kohteeseen oli edellisen omistajan aikana jo valettu betonilattia, joka nyt joutui purkutyön alle. Suunnitelmien mukaisesti vanha betonilattia päätettiin purkaa pois. Tilan syventämiseksi myös betonin alla olevaa hiekkakerrosta oli tarkoitus kaivaa pois noin 20 cm.
Kätevä hihnakuljetin avuksi Kellarin noin 5 cm:n vahvuista betonilattiaa tuli siis purettavaksi noin 80 m2 eli yhtensä 4 m3. Hiekkaa kyseiseltä alueelta poistuu yhteensä noin 16 m3, jonka lisäksi kellaritiloista tulee muuta purkujätettä vielä nimeätön määrä (kolme-neljä vaihtolavallista tavaraa, kun on vietävä vaihtolavalle). On mietittävä työtä helpottavia välineitä. Hihnakuljetin oli ratkaisu pulmaan. Kaikki rakennuskonevuokraamot eivät ikävä kyllä moista apuvälinettä omistaneet, mutta onneksi paikkakunnalta löytyi yksi paremmin varusteltu vuokraamo, josta remonttiryhmä sai kuusi metriä lähes uutta hihnakuljetinta. Tuolla pituudella purkujäte alkoi siirtymään vaivatta kellarista neljän metrin päässä aidan toisella puolen sijainnutta vaihtolavaa. Betonilattian purkuun kannattaa luonnollisesti vuokraamosta hankkia myös piikkauskone, joka murentaa lattian nopeasti hihnalle lapioitavaan kuntoon.
Tiloihin paljon lasitiiltä Lasitiili tuntui myös saavan merkittävän roolin tilojen sisustuksessa. Oleskelutilan kaksi vanhaa ikkunaa vaihdettiin kokonaan lasitiilisiksi. Lasitiiltä löytyy myös saunan ja pesuhuoneen väliin tulevasta seinästä sekä tiloihin rakennettavasta wc:stä.
Sauna suunniteltiin itse Taloon oli aiemman remontin yhteydessä tehty saunatilat ylimpään kerrokseen. Sauna oli tuolloin mitoitettu suhteellisen pieneksi ja nyt tehtävän remontin yhteydessä olikin tarkoitus tehdä kerrankin kunnon kokoinen saunatila. Jo alkusuunnitteluissa oli sauna päätetty tehdä U-malliseksi. Aikojen kuluessa oli myös saunaan käytettävä puumateriaali jo valikoitunut, sen tuli ehdottomasti olla tervaleppää.
Ilmanvaihto on ammattilaisen työtä Yksi epämiellyttävimmistä
asioista on istua saunassa, jossa ei ole kunnon ilmanvaihtoa. Tässä
kohteessa kunnon ilmanvaihto saatiin sattumien summana. Saunaan oli tulossa
tulo- ja poistoilmaputket, joiden tuli olla litteät. Mitat otettiin
ja tilaus tehtiin viime hetkellä tulleen naapurin suosituksen ansiosta
porilaiselle Niemen Pelti Tmi:lle. Tilausta puhelimitse tehtäessä
selvisi, että ilmanvaihtoa olisi syytä tarkistella koko alakerran
osalta. Urakoitsija saapui itse paikalle ja suunnitteli asiantuntevalla
otteella nopeasti tilojen ilmanvaihdon. Hintaeroa kunnollisen ilmanvaihdon
ja ajatellun minimin välillä oli pieni, mutta lopputuloksena
varmasti suuri. Jo putkimiehen ensikäynnillä selvisi, että taloa lämmittänyt öljykattila ei enää teholtaan riittäisi tuottamaan lämmintä vettä tarpeeksi. Kellarikerrokseen suunniteltu poreallas, kaksi suihkua sekä tilojen lattialämmitys olisivat kuulemma auttamattomasti olleet liikaa vanhalle kattilalle. Talon isäntä ei ollut moista kuluerää tullut edes ajatelleeksi ja koko ajatus kaipasi lisätukea jostain muualta. Rakentajan Suorakanavan www-sivuilta hän löysi energiankulutuslaskurin, josta päätti tarkastaa laitteistonsa taloudellisuuden. Tulos oli yllättävä. Ohjelma kertoi lämmityslaitteiston taloudellisen hyötytehon olevan 45 %, kun mahdollisuus olisi päästä aina yli 90 %:n. Lämmitysjärjestelmän kuntokartoitus selvitti tilanteen lopullisesti Kattila oli tullut tiensä päähän ja tämä tieto oli tavallaan helpotus. Näin ei muutosta jouduttaisi tekemään "pelkästään porealtaan" (isännän ensimmäinen syntipukki) vuoksi. Asiantuntijat vastaan maalaisjärki Puolitutun putkimiehen mielestä oli vain
yksi kattila, jota tiloihin saattoi ajatella. Myös tästä
suosituksesta talon isäntä päätti auskultoida jotain
muuta. Sivustojemme kautta tietoa haettuaan, hän otti yhteyttä
Fortum Lämmityskauppaan. Sieltä hän sai asiantuntevaa palvelua
ja suosituksen aivan samasta kattilasta. Näin sama kattila oli saanut
kaksi ammattilaissuositusta, juuri tämä kattila piti siis valita.
Yksi suurimmista syistä juuri tämän kattilan valintaan,
oli lämpimän veden tuottokyky. Ikäväkseen isäntämme
totesi kauppakadulta, että kyseinen kattila oli sisartaan 360 euroa
kalliimpi. Koska koko lämmitysjärjestelmän uusiminen oli
ollut vasten alkuperäistä ajatusta, ei moista voinut suosiolla
hyväksyä. Hän tutustui molempiin kattiloihin tarkemmin
ja luki kertomansa mukaan tuotetietoja kuin "piru raamattua".
Ahaa-elämyksenä hän kertoi huomanneensa, kuinka kalliimman
kattilan lämpimän veden tuotoksi ilmoitettiin 480 litraa 40
minuutissa ja halvemman kattilan tuotoksi 220 litraa 20 minuutissa. Siis
maalaisjärjellä halvempi tuottaa 440 litraa 40 minuutissa! Kattila tuli, putkimies meni Putkimies patisteltiin paikalle kattilan
luvattuna toimitusaikana. Kattila tuli ja oikein kaunis kattila olikin.
Mutta putkimies katsoi kerran pihalle toimitettua kattilaa ja ilmoitti,
että hän ei kyseistä kattilaa paikalleen aseta. Lämmin
vesi kun ei kerta kaikkiaan tule riittämään. Isäntä
hälytettiin myös paikalle. Putkimiehelle hänen ahaa-elämyksensä
aikana toteamat vedentuottolukemat eivät tuoneet kuin säälivän
ilmeen ja saman ilmoitukseen; tuota kattilaa ei hän asenna, koska
vesi ei riitä. Vakuuttaakseen putkimiehen isäntä otti yhteyttä
jälleen kattilan toimittaneeseen Fortum Lämmityskauppaan. Ikävä
kyllä siellä oltiin samaa mieltä. Lopulta asia aukesi myös
jo huomattavasti nöyremmän oloiselle isännälle. Toisesta
kattilasta tuo vesi, kun 20 minuutin jälkeen on jo kylmää
eli tuottomäärä ei ollutkaan noin vain tuplattavissa (tässä
vaiheessa täytyy todeta, että myös kirjoittaja olisi todennäköisesti
mennyt samaan vipuun). Putkimies palaa takaisin kera Murphyn Nykyaikaisessa kattilassa otetaan savukaasujen lämmöstä mahdollisimman paljon talteen ennen niiden poistumista savuhormiin. Tällöin polttimen seisontajakson aikana voi savuhormin sisäpinnan lämpötila laskea niin alas, että savukaasun sisältämät happamat aineet ja vesi voivat tiivistyä hormin sisäseinille. Tiilisavupiipuissa kosteat happamat aineet aiheuttavat rapautumista. Savupiipun kostumista edesauttavat piipun omat lämpöhäviöt ja liian suuri hormikoko. Syöpyminen ja rapautuminen alkaa piipun yläpäästä ja ilman korjaavia toimenpiteitä se voi jatkua vesikaton ja yläpohjan väliseen kylmään tilaan asti. Sisävuorauselementti eli sisäpiippu onkin syytä kattilanvaihdon yhteydessä aina asentaa vanhan tiilihormin sisälle. Tässä kohteessa asia oli tiedostettu ja sisäpiipun asennus tilattiin kauppakadun kautta Fortum Lämmityskaupasta samalla kertaa kuin itse kattilakin. Sisäpiipun asennus koki kolauksen ...seurantakohteemme pannuhuoneen asukki Mr. Murphy iski myös toimittajamme kimppuun ja jutun kirjoittaminen keskeytyi ennen aikojaan. Mr. Murphyä asiasta syyttäen valitamme kuvien tämänkertaista vähäisyyttä. Tulemme lisäämään kuvia kohteesta kuitenkin vielä jälkikäteen. Myös toimittajamme alkaa osoittaa piristymisen merkkejä, joten jatkoa seuraa... Uusi päivä uudet kujeet Seuraava viikko saapui kera sisäpiipun asentajan. Pakkanen oli myös laskenut siedettäviin lukemiin ja sisäpiipun asennus oli valmiina alkamaan. Asukas oli itse saapunut myös paikalle arvellen ettei asennus mutkan takia onnistuisi. Sisäpiipun asentaja oli kuitenkin asiastaan varma ja rauhoitti isäntää. Ensimmäisenä toimenpiteenään asentaja nuohosi piipun puhtaaksi jonka jälkeen piipun pituus mitattiin
.Saadun mitan perusteella haponkestävä haitariputki katkaistiin sopivan mittaiseksi.
Sisäpiippu kiemurtelee paikoilleen Maassa makaavaa sisäputkirullaa katsellessa
tuntui ettei tuo mato kyllä käy koukkuunsa. Sentti sentiltä
käärme kuitenkin alkoi laskeutuvaa koloonsa ja runsaan puolen
tunnin vääntämisen jälkeen oli putki tarpeeksi syvällä.
Putken paikalleen saamisen jälkeen putken ja hormin väli eristettiin
vermikuliittieristyksellä.
Miksi sisäpiippu asennettiin, ja mitä se maksaa? Tällä välillä, kun edellisen
kerran kerroimme sisäpiipun ensimmäisestä asennuskerrasta,
on seurantakohteemme jo ehtinyt kerätä runsaasti palautetta.
Myös sisäpiipun asennuksen syitä sekä hintaa on kyselty
paljon. Tässä siis vielä toimituksen kertausta asiasta.
Haponkestävästä teräksestä valmistettu sisäpiippu
ehkäisee hormien kostumista ja rapautumista ja on ehdoton edellytys
nykyaikaisen öljykattilan yhteydessä. Sen asentaminen tulee
ajankohtaiseksi viimeistään silloin, kun kattilaa tai poltinta
asuntoon vaihdetaan. Sisäpiippu onkin syytä siis asentaa, vaikka
vain öljypoltin vaihdetaan. Piippu on paikallaan parissa tunnissa
ja se voidaan asentaa öljykattilan vaihdosta riippumatta koska tahansa.
Tässä kohteessa pannuhuoneen päällä oli kaksi
asuinkerrosta, sisäpiipun pituus oli noin 9 metriä ja sen hinta
paikalleen asennettuna jäi alle 900 euron. Normaalissa yksikerroksisessa
rakennuksessa sisäpiipun hinnaksi jää normaalisti noin
500-800 euroa. Rekisteröityneet asiakkaamme voivat tilata sisäpiipun
suoraan Fortum lämmityskaupan kautta ennalta esitettyyn hintaan.
Piipun pituus ei tilausvaiheessa tarvitse tarkasti olla tiedossa. Tilausta
seuraa aina myös tilausvahvistus. Saunan paneloinnissa käytettiin tervaleppää
Saunan paneloinnissa asukkaat halusivat käyttää tervaleppää. Panelin metrihinta paikallisissa puutavaraliikkeissä vaihteli 2,4 euron ja 2,8 euron välillä. Saunapalointia elävöitettiin asentamalla yläosaan kaksi sormipaneliriviä boordeiksi. Saunan venttiilien puupäällysteet ja "kattosalmiakki" muotoiltiin tulevan kiukaan muotoiseksi. Kattokoristeeseen asennettiin saunaan soveltuva valokuitusarja, jossa reunoja kiertää seitsemän pientä valaisinta ja keskellä on suoraan kiukaan keskustaa valaiseva hieman isompi valo.
Oleskelutilojen matto
asennettiin paikoilleen Kaikki kellaritilojen lattiat varustettiin vesikiertoisella lattialämmityksellä ja kaikki laatoitetaan klinkkerillä. Oleskelutilojen laattakooksi valittiin 30 x 30 cm laatat. Tilojen yleisväritys on lämpimän ruskea niin seiniltään kuin lattiankin osalta. Oleskelutilojen laatoitus aloitettiin keskeltä lattiaa, johon tullut laatoitus muodosti kauniin "maton".
Seinien alaosaan koristetapetointi Oleskelutilojen ulkoseiniltä purettiin yläosaltaan
seiniä kauttaaltaan kiertänyt tiiliseinä, joka nyt näyttää
antaneen oivallisesti ilmettä tiloihin. Alaosan tiiliseinä levytettiin
ja päällystettiin entisaikaa henkivällä koristetapetilla.
Alaosaa ja yläosaa erottaa lisäksi liimapuupalkista tehty hyllytaso.
Yläosa tapetoitiin lasikuitutapetilla, joka on maalattu kermanväriseksi.
Hyllytason ja alaosan koristetapetin väri on lähellä leppää.
Pesutiloihin valittiin isokokoinen seinälaatta Pesutilojen laattavalintaa tehtäessä
oli jo lähtökohtana valita iso seinälaatta. Tämä
oli päätetty jo siinä vaiheessa, kun tiloista päätettiin
tehdä avoin ja suhteellisen iso. Avoin tila jatkuu saunan ovelta
aina pukuhuoneesta poistuvalle ovelle asti ja pituutta kertyy tällöin
noin kuusi metriä. Seinien koristeena oleva boordi kiertää
ehjänä tilan ja heti sen yläpuolelta lähtevät
saunan lasitiiliset ikkunat ja suihkusyvennykset. Koko pesuhuonetilojen
valaistus on toteutettu kattoon upotettavilla spotilla, joita on yhteensä
8 kpl.
Keskuspölynimuri käyttöön viiden vuoden odottelun jälkeen Jo ensimmäistä kertaa peruskorjauskohteessa käydessäni yksi emännän odotetuimpia tapahtumia oli saada keskuspölynimuri käyttöön. Tarinalla on pitkä tausta ja odotus oli tosiaan lähtenyt liikkeelle jo talon aiemman remontin aikana. Silloin keskuspölynimuri oli jäänyt asentamatta pitkän pohdinnan jälkeen. Siitä ajasta on nyt kulunut kolme tavallista imuria ja viisi vuotta. Viikko taaksepäin tästä kirjoituksesta ja keskuspölynimuri hurahti ensimmäisen kerran palvelemaan asukkaitaan. Kaikki imurin parhaat ominaisuudet olivat siis tuoreessa muistissa ja tulivat kuin liukuhihnalta. Hiljaisuus, ei tarvitse raahata konetta edestakaisin portaita pitkin, imuri ei kolistele huonekaluja eikä jää kiinni kynnyksiin. Huoneilma muuttui heti raikkaammaksi, kun pöly ei enää kierrä huoneilmassa. Taidatkos tuohon sitten muuta sanoa... Lisätietoa keskuspölynimureista Keskuspölynimuri hankintakanavalta Saunatilat valmistuivat ensimmäisenä Sauna sijaitsee remontoitavan osan perimmäisessä pisteessä ja näin ollen se oli järjestyksessään ensimmäiseksi valmistunut kohde. Valmislauteiden kokoaminen kävi jopa yllättävän nopeasti, sillä kaikki osat oli numeroitu. Tässä vaiheessa koko remonttiryhmän teki jo mieli kokeilemaan miltä löylyt uudessa saunassa maistuisivat, mutta liekö taktinen veto, että kiuastoimitukseen on vielä kaksi viikkoa aikaa?
Suihkuhanoilta vaadittiin massiivisuutta Seuraavaksi valmistuivat suihkutilat. Suihkumahdollisuus on nykyaikaisten vaatimusten mukainen eli kaksi vierekkäistä suihkua. Suihkuhanoja oli tutkittu jo pidemmän aikaa ja niiltä haettiin massiivisuutta ja näyttävyyttä. Suuri osa ulkolaisista hanoista tippui pois valikoimista jo termostaattivaatimuksen vuoksi. Etsintä loppui oikeastaan siinä vaiheessa, kun porealtaan hanaksi myyjä suositteli ehdottomasti Oraksen Ventura hanaa. Sama hana valittiinkin samantien myös suihkutiloihin.
Remontissa menossa sekainen loppurynnistys Lisäkuvia on kohteesta juuri nyt hankala ottaa. Kohde valmistuu kuitenkin ensi viikon aikana, jonka jälkeen pääsemme esittelemään koko kohteen valmiit kuvat.
Mikä remontissa on maksanut ja minkä verran Remontti tahtoo helposti hieman paisua alkuperäisajatuksestaan, miksi näin. Nälkä kasvaa syödessä ja rajapintojen vetäminen ei ole helppoa. Mutta nyt niihin kustannustietoihin, joita lukijamme ovat kiivaasti pyytäneet nähtäväksi. Kustannustietoja saamme vielä lisää kohteesta, mutta tässä alkajaisiksi. Vanhan betonilattian purku ja hiekan kaivu n. 20 cm. Työ tehtiin puhtaasti talkootyönä, joten kuluiksi muodostuivat vain piristysaineeksi hankittu aito porilainen mallasjuoma, joka teki purkumiehistä karhumaisen vahvoja. Varokaa jäljitelmiä. Vuokralaitteet purkutyöhön 400 euroa Vaihtolavat 340 euroa Lattialämmitysputket 1.312 euroa Lattiabetoni 540 euroa Lattian valu suoritettiin jälleen talkootyönä. Sliippauksesta otettu verollinen tarjous oli 300 euroa ilman apumiehiä. Kustannuksiksi tässä siis jälleentalkoomiesten karhumainen syleily. Uusi öljykattila 1.880 euroa Öljykattilan asennus 3.000 euroa Sisäpiipun asennus 870 euroa Mitä tapahtuu jatkossa? Kellariremontti on valmistumassa muutaman viikon sisällä, joten jatkossa saamme valmiita kuvia kohteesta. Verkkolehti on kutsunut itsensä myös uusien tilojen ensitestaajaksi, joten jatkossa saamme kuulla lähtikö saunasta löylyjä, riittikö raitis ilma ja ennenkaikkea loppuuko lämmin vesi? Verkkolehti seuraa työmaan edistymistä aina valmistumiseensa asti ja palaa asiaan töiden edistymisen mukaan. Luvassa on lopussa myös lisää kohteesta kerättyä kustannustietoutta. Kuvia valmiista kohteesta Kohde on nyt valmis ja lopputulos on jokseenkin upea. Tämä seurantakohde on hyvä esimerkki siitä, miten vanhaankin taloon voidaan toteuttaa moderneja ja toimivia kokonaisuuksia. Annetaanpa kuvien puhua puolestaan...
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||